John Antell ja Osaka Hästak
John Antell ja Osaka Hästak Kuva: Erja Andersson

Tammapalkkioon yltäneet hevoset ja ponit

Vuonna 2025 tammapalkkioina jaetaan noin 250 000 euroa jakautuen 521 tammalle.
Julkaistu

Perinteisen tammapalkkion lisäksi suomenhevostammoille maksetaan 400 000 euroa ylimääräistä tammapalkkiota yhteensä 654 tammalle. Tammapalkkiot laitetaan maksuun viimeistään viikolla 47. Tammapalkkiot maksetaan Suomen Hippokseen ilmoitettujen tilitietojen mukaisesti. 

Hevoskasvatukseen saatava rahoitus, kuten tammapalkkio, tulee maa- ja metsätalousministeriöstä hevosurheiluun ja hevoskasvatukseen kohdennettavalta rahoitusmomentilta. Ylimääräinen tammapalkkio on myönnetty lisänä muiden kasvatuksen tukien päälle käytettäväksi vuonna 2025. Esityksen hevoskasvatuksen palkkioperusteista teki Suomen Hippos, mutta päätökset perusteista ja maksatuksesta teki maa- ja metsätalousministeriö.  

”On ollut hienoa huomata, että suomenhevosten ylimääräisellä tammapalkkiolla on ollut suora vaikutus astutusmääriin. Ainutlaatuinen suomenhevonen tarvitsee laajan tuen, ja tämä on onneksi huomattu myös valtion puolelta. Koska kasvatustoiminta on pitkäjänteistä, toivomme tietysti, että tämä panostus ei jää kertaluonteiseksi, ja sille saataisiin jatkumoa myös tulevalle vuodelle”, Suomen Hippoksen toimitusjohtaja Minna Mäenpää kertoo.

Kasvattaja on velvollinen huolehtimaan tilitietojensa ajantasaisuudesta 1.12.2025 mennessä 

Puuttuvat tilitiedot tulee olla ilmoitettu Hippokseen 1.12.2025 mennessä. Tämän jälkeen palkintojen maksatus umpeutuu eikä maksamattomia palkkioita enää voida maksaa. Hippos ei vastaa tilinumeron puuttumisesta tai virheellisyydestä johtuvista palkkioiden maksamatta jäämisistä. Huom.! Henkilökohtainen tili ei tallennu automaattisesti esim. toiminimen tai yhteisomistuksen tiliksi. Tilitieto tulee ilmoittaa Oma Talli -palvelun kautta.    

Suomenhevoset 

Suomenhevostammojen palkkioita jaetaan 844, joista perinteisiä tammapalkkioita on 190 ja ylimääräisiä tammapalkkioita 654. Perinteisissä tammapalkkioissa R-, P- ja T-suunnilta palkittiin kaikki tammat, jotka täyttivät jakoperusteet. Ratsusuunnalta palkittavia tammoja oli alle 20, joten lisäksi palkittiin yksi tamma pienhevossuunnalta sekä neljä tammaa kokonaisindeksien perusteella. 

Unisumu oli ratsusuunnalta jalostusarvostelupisteiden perusteella paras tamma.
Unisumu oli ratsusuunnalta jalostusarvostelupisteiden perusteella paras tamma.Kuva: Hanna-Mari Lahtinen

Ratsusuunnalta jalostusarvostelupisteiden perusteella paras on Unisumu (Haavekuva - Autere). Anomusperusteisista tammoista löytyy esimerkiksi Veeran Tytteli (Hermeli - Hilurin Lento), joka on muun muassa suomenhevosten kenttämestari vuodelta 2018.

Pienhevossuunnalta jalostusarvostelupisteiden perusteella paras tamma on Tintin Lipstikka (Liptus - Jessimo). Työhevossuunnalta kärkihevosista löytyvät Työmestaruuskilpailuissa menestyneet Pelitin (Romeo Lax - A.T. Vinski) ja Tähden Piirros (Ventterin Vili - Jaavan Jojo).  

Katso täältä kaikki tammapalkkion 500 euroa saaneet hevoset.

Kauko Tuomisen ohjastama Tähden Piirros veti Ypäjällä väkevästi työmestariksi 2021.
Kauko Tuomisen ohjastama Tähden Piirros veti Ypäjällä väkevästi työmestariksi 2021.Kuva: Satu Pitkänen

Suomenhevosten ylimääräinen tammapalkkio

Suomenhevosten ylimääräiseltä tammapalkkiolistalta löytyy kattava lista hienoja tammoja. Voittosumman perusteella paras tamma oli kuningatarkilpailussakin nähty Hetviina (Sipori - Tino). Paras kokonaisindeksin perusteella palkittava tamma oli Taikaliinu (I.P. Lento - Turo).

Ratsusuunnalla jalostusarvostelun perusteella palkittavien ykköstamma oli Unisumu. Kaikki anomusten perusteella haetut ratsusuunnan tammat palkitaan. Joukossa oli muun muassa monipuolisesti sekä este-, koulu- ja kenttäratsastuksessa sekä valjakkoajossa kilpaillut Helan Går (Lastun Leka - Jeppo).

Pienhevossuunnalta jalostusarvostelun perusteella ykkösenä on Pirskeen Puuteri (Tintin Sahrami - Pirvetti) ja työhevossuunnalta Pelitin. Sukusiitosprosentin perusteella palkitaan tammat, joiden tulevan varsan viiden sukupolven sukusiitosprosentti on enintään 1,76 %. 

Katso täältä kaikki ylimääräisen tammapalkkion 610 euroa saaneet hevoset.

Osaka Hästak ja Iscara del Maset uudessa toimessaan siitostammoina.
Osaka Hästak ja Iscara del Maset uudessa toimessaan siitostammoina.Kuva: Miia Lahtinen

Lämminveriset ratsuhevoset ja ratsuponit

Lämminverisistä ratsuhevosista tammapalkkioon ylsivät muun muassa Stall Liljååsin ja Carita Antellin omistamat tammat Iscara del Maset (Indret de Masel - Quickfeur van Koekshof) ja Osaka Hästak (Carmargue - Little Boy).

Jalostusarvostelun rakennepisteiden perusteella palkittiin yhteensä 85 tammaa, joista neljä oli ratsuponeja. Kilpailutulosten perusteella palkittiin 16 tammaa. 

Katso täältä kaikki tammapalkkion saaneet hevoset. (Tammakohtainen palkkio 500 euroa, ratsuponeille 400 euroa.)

Rotuponit, islanninhevoset ja vuonohevoset  

Rotuponeja, islanninhevosia ja vuonohevosia palkitaan yhteensä 100 jalostusarvosteluiden pistekeskiarvojen perusteella. Rotujen osuudet määräytyvät edellisvuoden astutusmäärien perusteella, joten shetlanninponeja palkitaan 56, gotlanninrussponeja 12, islanninhevosia 10, connemaraponeja yhdeksän, welshponeja kuusi, new foresteja kolme ja vuonohevosia sekä ensimmäistä kertaa mukana olevia dartmoorinponeja kaksi.

Palkittavissa tammoissa on kolme Valio-palkittua shetlanninponitammaa, jotka ovat Sabatini v. Stepelo 1078 SH (Libero W. v.d. Hertraksestraat -Newton v. Dorpzicht), Indira III 1247 SH (Olympus - Dalton v.d. Voorstraat)- ja Almnäs Tamara 1420 SH (Perigueux v. Isala - Wessel v.d. Amstelhof) . 

Katso täältä kaikki tammapalkkion 400 euroa saaneet.

Tammapalkkiojärjestelmä astui voimaan vuonna 2020 osaltaan korvaamaan aiemmin käytössä olleita kasvatuksen palkkiojärjestelmiä, kuten jalostusarvostelu- sekä jälkeläisarvostelupalkkioita. Lisärahoitusta suomenhevoskasvatuksen tukemiseksi haettiin eduskunnan joululahjarahoista vuonna 2024. Valtiovarainvaliokunta päätti lisätä suomenhevoskasvatusta tukevaa rahoitusta 400 000 euroa, jonka maa- ja metsätalousministeriö tulouttaa kasvattajille suomenhevosten ylimääräisenä tammapalkkiona. 

John Antell ja Osaka Hästak
Ratsusuunnan suomenhevosten astutusmäärät nousivat, mutta ratsuoreilla lasku on huolestuttavaa

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi