Tom Gordin oli etukäteen päättänyt, että Kyra Kyrklundin ja Matadorin voittama plakaatti Pariisista vuonna 1991 hänen oli saatava.Huutaminen päättyi 5000 euroon."Kävi kovan kisan ja sai sen. Kyra oli iloinen!" paljasti illan isäntä Marko Björs, joka oli riemuissaan illan tuotosta, 18 000 eurosta, joka on jo pidettyjen gaalahuutokauppojen ennätys."Eikö se ole hienoa, että päätyy Horse Show'n officeen, siihen Urheilumuseon viereen", hän tuumaili. "Mulla on siellä palkintopystejä jo ennestäänkin", Gordin tuumaili ja kertoi, että ilta oli kaikin puolin miellyttävä. Tähän kyseiseen palkintoon liittyy paljon. "Ensinnäkin Kyran olen tuntenut teinistä alkaen, tai pikemminkin alkuteinistä, 12 -vuotiaana me tutustuttiin Ruskeasuolla."Pariisin plakaattiin liittyy muutenkin "kiva twisti". "Mähän olin mukana miksaamassa sen Matadorin voittavan kür-musiikin. Horse Show oli silloin tietysti vielä Messukeskuksessa ja siellä oli legendaarinen tekniikkaheppu Kalevi Wilienius, jolla oli korkeatasoiset laitteet. Niillä me fiksattiin musiikkipätkät sekunnin kymmenysten tarkkuudella C-kasetille, joka iskettiin Kennethin (Wrede) kouraan ja hän vei sen Kyralle Pariisiin." Musiikissa oli Gordinin muistaman mukaan kaksi pääteemaa. "Oli erittäin kepeä ja erittäin, erittäin mukaansa tempaiseva riikinruotslainen jonkun sortin kansanlaulu laukkaosuudessa, ja ravissa rytmikäs diskomusiikki.""Matador lensi pilvien päällä."Enempää Gordin ei huutanut. "Lopun aikaa olin hiljaa."Miina Äkkijyrkän lehmätaulun huusi Minna Santoo-Huhdanpää 6000 eurolla. Kun taiteilijaa haastateltiin työstään, vastaus tuli paljonpuhuvasti ammumalla. Elina Witt onnistui saamaan Katja Hannulan taulun. Gaalaillan aikana jaettiin Kiitos eläimiltä-palkinto, sen sai tänä vuonna kirjailja Eeva Kilpi, joka ei päässyt henkilökohtaisesti vastaanottamaan palkintoaan. .Kyra Kyrklund lahjoitti Eläinsuojelugaalaan Matadorin maailmancupin finaalivoittoplakaatin .Iso, musta, äärimmäisen herkkä - lähipiiri muistelee ori Matadoria . 5.11. Klo 19 korjattu Äkkijyrkän ja Hannulan teosten ostajien nimet.