TRS 100 vuotta tänään – "Ei me aiemminkaan niin taitavia aina oltu, mutta meillä oli oikea asenne"
Tampereen Ratsastusseura eli TRS on Suomen suurin ratsastusseura 860 jäsenellään. Perustamisvuonna 1925 jäseniä oli 25, mutta 1980-luvulla se oli kasvanut Suomen suurimmaksi. Jäsenmäärä on käynyt yli tuhannessakin.
”Olen iloinen, että nuoria poikiakin on jo 15. Ja määrä on kasvussa. Lieneekö osittain Jone Illin vaikutusta, en tiedä. Toki aktiivijäsenten määrä on pieni, mutta niin se taitaa olla kaikissa seuroissa”, kertoo seuran pitkäaikainen puheenjohtaja Anna-Maija Nummi.
Juhlavuoden kunniaksi seura on julkaissut ansiokkaan historiikin, joka peilaa paitsi Tampereen, myös koko suomalaisen ratsastusurheilun historiaa. Tampereen Ratsastusseuralla on poikkeuksellisen laaja ja hyvin järjestetty arkisto.
Yksi ei muutu - alituinen rahan puute
Moni asia on muuttunut vuosikymmenten varrella, mutta yksi ei: alituinen rahan puute. Historia kertoo, että välillä ainut keino oli hallituksen jäsenten henkilökohtaisesti ottamat vekselit.
Alku 1920-luvulla oli kaikin tavoin vaatimaton, kuten tästä ohjeesta huomaa: ”Herroille riittää ratsastusasuksi huonommat housut, naisilla leveä vanhempi hame.”
Naisia on ollut mukana alusta asti, mutta siinä missä johtokunnan miehet olivat tilanomistajia, tehtailijoita, professoreja ja everstejä, naiset olivat neitejä ja rouvia, ajan henkeä sekin.
Historiikki kertoo, että 'ihmissuhteet osoittautuivat välillä monimutkaisiksi'. Erilaiset päivänpolttavat kysymykset ovat jakaneet jäsenistöä jokaisella kymmenluvulla, on nähty ulosmarsseja ja seurasta eroamisia.
Håkan Sandbacka: "Haasteena raha, jota ei ollut"
”Väkisin vietiin ensimmäisen kerran ratsastamaan kun siskot vei, sen jälkeen ei tarvinnut väkisin viedä”, kertoo TRS:n kunniapuheenjohtaja ja pitkän linjan seuratoimija Håkan Sandbacka, 82, joka aloitti ratsastuksen vuonna 1953. ”Aluksi hevoset pelottivat, mutta kun siitä pääsi yli, ei pelottanut enää koskaan.”
Hän kertoo, että alkuaikoina ihmiset pelkäsivät hevosia: "Niitä pidettiin vaarallisina ja niistä haluttiin eroon. Ratsastusta ylipäätään pidettiin vain herrasväen harrastuksena, jota se suinkaan ei ollut , edes silloin. Nythän ratsastusta pidetään pienten tyttöjen harrastuksena”, toteaa Sandbacka.
Seuratoiminta alkoi kiinnostaa Sandbackaa ”joskus 1960-70-luvun vaihteessa”, kun hänet pyydettiin hallituksen jäseneksi.
”Hallitustyöskentely oli erittäin mielenkiintoista! Haasteita oli monenlaisia, suurimpana tietenkin raha, jota ei ollut. Piti luoda suhteet kaupungin päättäjiin ja liike-elämään, että saatiin tukea rakennustoimintaan. Kaupissahan se alue, jolla saattoi ratsastaa, pieneni koko ajan. Monenlaisten vaiheiden jälkeen päästiin Niihamaan.”
Hän on ollut TRS:n jäsen jo 50 vuotta. Kysymykseen, mikä on saanut jaksamaan ja jatkamaan, vastaus löytyy heti.
”Ystävyys. Se että yhdessä, vapaaehtoisesti tehdään työtä yhteisen hyvän ja yhteisen tavoitteen eteen, se että toiseen voi luottaa kaikessa. Tietenkin ristiriitojakin on ollut, mutta niistä on päästy yli. Että mennään ja tehdään yhdessä."
Kesäleirille Köyliöön - ratsain
Alkuvuosikymmeninä harrastettiin monia ratsastuksen lajeja: paitsi este- ja kouluratsastusta, myös maastoratsastusta, metsästysratsastusta, kiitolaukkakisoja ja erilaisia hevosesityksiä kuten katrilleja, joita esitettiin eri puolilla maakuntaa ja jotka vetivät tuhatpäiviä yleisöjä.
Sponsorointi oli kuvioissa mukana alusta lähtien. Suomen Kultaseppä Oy lahjoitti suuren hopeapokaalin ”Gentlemanniratsastajien estelaukkakilpailun palkinnoksi 2500 metrin matkalla.”
Kesäleiritkin olivat kuvassa mukana jo alkuvuosina. Niitä järjestettiin Köyliössä, ja sinne tietenkin ratsastettiin yhdessä osastossa koko matka, 130 kilometriä. Ja syksyllä sama takaisin.
Ristiriitojakin ilmeni, eräästä hevoskauppa- ja hevosen menehtymistapauksesta taisteltiin Korkeimpaan oikeuteen asti. TRS voitti oikeusjutun.
"Imettiin kuin sieni tietoa kaikkialta mistä saatiin"
Riitta Berglund, 76, on kuulunut seuraan 1960-luvun alusta lähtien ja ollut jäsen siitä pitäen koko elämänsä.
Hän oli hevosen selässä viimeksi 2023, sillä terveyshuolet pistivät ratsastukselle valitettavasti stopin, mutta aloitti aikoinaan kymmenvuotiaana..
”Mulla on koko elämäni ollut hirveä palo ja intohimo hevosiin."
Berglundin merkitys ja vaikutus seuran kaikessa toiminnassa on ollut korvaamaton. Hän kävi Ruotsissa Strömsholmassa opiskelemassa ja sen jälkeen opetti, valmensi ja ratsasti. Hän muistaa, että kun Puolasta haettiin hevosia seuran ratsastuskouluun, niillä ei ollut ratsastaja montaa kertaa selässä käynyt.
”Ja seuravalmennus! Se alkoi 1970-luvun alussa, kun vihdoin syntyi ymmärrys siitä, että menestyäkseen täytyy valmentautua systemaattisesti ja säännöllisesti.”
Berglund painottaa seuratoiminnan merkitystä.
”Tehtiin ihan hartiavoimin töitä seuran eteen. Se oli vaan niin tärkeää, kaikki oli mukana.”
Häntä surettaa nykyinen tilanne.
”Mä olen ihan järkyttynyt tästä: mitään ei haluta tehdä vapaaehtoisesti, kaikesta pitäisi saada rahaa, talkoohenki on kuollut, ihmiset eivät sitoudu mihinkään.”
Berglund seuraa innokkaasti ratsastusurheilua.
”Nykyään hevosmiestaito ja ratsastustaito ei ole Suomessa ole kovin korkealla tasolla. Ei me aiemminkaan niin taitavia aina oltu, mutta meilla oli oikea asenne, oltiin nöyriä tämän hienon mutta vaikean lajin edessä. Imettiin kuin sieni tietoa kaikkialta mistä saatiin. Nykyään tytölle ostetaan kallis, hieno ja aivan liian vaikea hevonen, ja sitten ihmetellään kun rusetteja ei tipu.”
Kilpailutoiminta tärkeää
Kilpailutoiminta on ollut alusta alkaen tärkeä osa TRS:n toimintaa. Kilpailuja järjestettiin itse, ja osallistuttiin muiden järjestämiin kilpailuihin. Hevoset kuljetettiin kisoihin yleensä junalla, karjavaunussa ja samassa vaunussa matkustivat myös hoitajat. 'Joskus oli pakko raottaa vaunun ovea ja potkiskella isoimmat kikkareet junasta ulos!'
Pääteasemalta hevoset tietenkin ratsastettiin kisapaikalle. Junalla kuljettiin kisoihin vielä 1960-luvun alussa. Helsinkiin mentäessä hevoset talutettiin tai ratsastettiin VR:n varikolta Laakson kentälle.
Erityisesti seuran nuoret ovat menestyneet vuosikymmenestä toiseen. Kilpailevien junnujen ja nuorten mukana seuraan ja hallitukseen on tullut osaamista ja verkostoja, moni isä tuli seuran toimintaan mukaan tyttärensä ratsastusharrastuksen myötä.
Paitsi kotimaan kentillä menestyneitä, TRS on tuottanut huippuratsastajia kansainvälisille kentille. Anna-Julia Kontio, Maiju Mallat, Sanna Siltakorpi, Jasmin Seppälä-Geerink ja Jasmin Ranta-aho ovat tuttuja kaikille. Mainitsematta ei voi jättää TRS:n jokin aika sitten menehtyneitä kunniajäseniä Matti Kantoa ja Matti Kuusta, joiden vaikutus koko suomalaiseen ratsastusurheiluun on merkittävä.
Jos muuta ei ollut, niin intoa oli. Sodan jälkeistä tilannetta kuvataan sanalla uhrimieli. Moni oli valmis uhraamaan vapaa-aikansa ja osaamisensa ratsastuksen ja seuran eteen. Muuten ei ole selitettävissä, että seura lähti hakemaan niinkin haasteellista ja isoa tapahtumaa kuin vuoden 1959 pohjoismaiden mestaruuskisoja. Ne järjestettiin Pyynikin urheilukentällä, ja ratsastajat oli majoitettu yhteismajoitukseen silloiseen Uimahallin Majaan.
"Koko perhe TRS:ssä"
Tytteli Tetri-Rantanen kertoo, että hänen vanhempi tyttärensä on TRS:n jäsen kolmannessa sukupolvessa.
”Juu, koko meidän perhehän on TRS:iläisiä! Äiti (Marja Tetri) oli pitkään puheenjohtaja ja monissa muissa tehtävissä, isä oli ratamestari niin kuin mun vanhin tytär nyt. Jossain kohtaahan kaikki halusivat oman seuran ja niitä syntyi kuin sieniä sateella. En näe siinä järkeä. Itse olen edustanut TRS:ää koko kisaurani.”
Tetri-Rantanen painottaa seuravalmennuksen merkitystä.
”On aina haluttu antaa kaikille mahdollisuus osallistua, matalalla kynnyksellä, myös ratsastuskouluoppilaille. Monet haluaa ratsastaa Niihamassa ja ratsastuskoulusta seura saa uusia jäseniä. Itse muistan, kun pikkutyttönä katselin kilpailuja Kissaniityssä ja ajattelin että kyllä ois hienoa kilpailla tuolla joskus. Silloinhan oli kaiken maailman humoristisia kisojakin, oli Tappara- ja Ilves -joukkueet ja Raipe Helminen lähettäjänä.”
Nimi, hevosen nimi ja oma paino
TRS:n omien hevosten lukumäärä on vaihdellut. Joillakin jäsenillä oli omia hevosia, ja niitä käytettiin seuran jäsenten opetustunneilla. Seuran hevosilla kilpailtiin, ja monesti kun mentiin ulkopaikkakunnalle, paikallinen seura tarjosi kisahevoset.
Alkuvuosilta kiinnostava tieto: kisoihin ilmoittautujan täytyi nimensä, hevosensa nimen ja muiden tuttujen asioiden lisäksi kertoa painonsa. Koska 3-, 4- ja 5-vuotialla hevosilla sai kilpailla vain, jos paino oli enintään 62 kiloa.
1970-luvulla kävi vähitellen selväksi, että urheilun tason kohoaminen teki mahdottomaksi menestyä kilpailuissa opetushevosilla. Omasta tallitoiminnasta päätettiin luopua ja vuokrata tilat ulkopuoliselle yrittäjälle.
Paikka ja olosuhteet kaihersivat pitkään. TRS:llä ei ollut omaa, ratsastukseen hyvin soveltuvaa paikkaa vuosikymmeniin. Unelma omasta ratsastuskeskuksesta eli. Pitkällisten neuvottelujen ja lobbaamisen jälkeen Niihaman kaava hyväksyttiin vuonna 1987. Meni kuitenkin lähes kymmenen vuotta ennen kuin ensimmäinen hevonen talutettiin uuteen talliin – vuonna 1996. Rahoituksen hankkiminen, suhteet kaupungin päättäjiin ja liike-elämään – seuran johto teki vuosikausia hartiavoimin työtä Niihama-projektissa.
"160 000 euron kenttäremontti ilman lainaa"
Anna-Maija Nummella on meneillään seitsemäs vuosi TRS:n puheenjohtajana. TRS:ssä puheenjohtajan kausi on yksi vuosi, eli voi päätellä että Nummi on onnistunut työssään, kun hänet on jo seitsemän kertaa valittu tehtäväänsä.
”No, en nyt siitä osaa sanoa”, naurahtaa Nummi. ”Mutta olen kyllä ollut seuran toiminnassa mukana 1990-luvulta lähtien. Itse ajauduin jotenkin vahingossa kouluratsastajaksi, ja kun TRS ei oikein järjestänyt koulukisoja aloin itse järjestää niitä."
Nummi toteaa, että TRS on "vähän spesiaali seura", sillä seura omistaa kiinteistöt. "Se omistaa 47 hevosen tallin, kaksi maneesia ja kentät. Ne ovat olleet vuodesta 2016 kokonaan vuokralla ratsastuskoulun pitäjällä, yksityisiä hevosia täällä ei ole. Mutta ylläpito- ja korjauskulut ovat mittavia, ja siksi seuran talous ihan keskiössä. Teimme kuitenkin 160 000 euron kenttäremontin ilman lainaa, siitä olen ylpeä.”
Seura-aktiivi painottaa ystäviä, tuttuja ja onnistumisia: "Tässä näkee oman työnsä tulokset. En ole koskaan edes miettinyt muuta seuraa, en ymmärrä seurashoppailijoita. "
Tulinen tuiskija Engelhardt
Kaikkina vuosikymmeninä yhteistyö puolustusvoimien kanssa on sen sijaan ollut läheistä. Varuskunnasta on saatu apua moneen asiaan, ja alkuvuosikymmeninä kaikki Suomessa ratsastuksesta ja hevosista jotain tietävät olivat ratsuväen upseereja. Heitä oli seuran ratsastuksen opettajina monta.
Historiikki kertoo, että katrillit harjoiteltiin ankaran Eversti Engelhardtin 'kipenöiväin, valppaiden argus-silmien seuratessa ja huomatessa jokaisen virheen'. Eikä hän säästänyt ketään. 'Yksi ja toinen sai piiskasta sivalluksen tältä tuliselta tuiskijalta - kuin vahingossa'.
Yrjö Kaukon mukaan tamperelaisilla ja helsinkiläisillä hevosillakin oli eronsa. Siinä missä helsinkiläisen ratsuhevosen on sanottu kulkeneen 'kauniisti ja harmoniassa tasapainoisen ratsastajan alla', tamperelainen ratsuhevonen 'vei rohkeaa ratsastajaansa vauhdilla pitkin metsäpolkuja'. Mainitut erot näkyivät myös eri lajien kilpailuissa.
Eräällä tunnilla Eversti Aejmelaeus-Äimä käski ratsastajat laskeutumaan selälleen hevosen takaosan päälle. Niin sitä sitten keikuttiin monta kierrosta ravissa ympäri kenttää enemmän tai vähemmän epämukavasti pomppien. Pian joku uskalsi kysyä, kuinka kauan tätä tulisi mennä? - ’Niin kauan, että putoatte!’ kuului vastaus.
Seurahengenvoimaa
Sata vuotta sitten TRS:n lähtiessä liikkeelle ei ollut omaisuutta, oli vain seurahenkeä. Nyt on omaisuutta, joka on hankittu kovalla työllä. Venäläisten kasarmien ratsastuskenttien ja Kaupin tallin alkeellisten olosuhteiden kautta on sadassa vuodessa päästy suurin ponnistuksin Niihaman ratsastuskeskuksen hienoihin olosuhteisiin.
Sadan vuoden historian opetus olkoon, että mikään ei tule ilmaiseksi.
Lauantai-iltana 16.5. seura juhlii siinä samaisessa hotelli Tammerissa, jossa se sata vuonna 1926 perustettiin.
”Meillä on ensin kaupungin vastaanotto Raatihuoneella, ja luovutamme kaupungille seuran historiikin. Sitten iltajuhla Tammerissa. Sata vuotta on mahtava syy juhlia!” seura-aktiivit toteavat.
TRS – sata vuotta satulassa on kulttuuriteko paitsi ratsastukselle, myös koko suomalaiselle urheiluhistorialle.
Historiikin takana on ollut työryhmä Håkan Sandbacka, Irmeli Heliö, Anna-Maija Nummi ja Riitta Ala-Krekola ja sen on kirjoittanut Tuomas Hoppu.
Kirjaa voi tilata osoitteesta trs.hallitus@gmail.com
