Veera Mannisen debyytti ratamestarina - Itä-Suomessa toimivaa seurayhteistyötä: ensi vuonna ehkä kahden tähden kisoja
Suonenjoella kilpailtiin viimeviikonloppuna aluemestaruuksista. Olympiaratsastaja Veera Manninen teki ratamestaridebyyttinsä maastoradalla yhdessä äitinsä Päivi Mannisen kanssa. Petri Tolmunen toimi kilpailujen päätuomarina.
Takana on kiireinen vuosi. Tolmunen toimi Veera Mannisen henkilökohtaisena valmentajana ja myös omistaa Mannisen kilpahevosen Sir Gregin (Sir Gregory - Royal Diamond), jonka selässä Manninen voidaan mahdollisesti nähdä ensikesän EM-kisoissa. Mikään ei kuitenkaan vielä ole varmaa.
”Me ollaan nyt koko tiiminä rennoin mielin. Gregin osalta on kiva, että se saa nollata ja viettää tavallista hevosenelämää, laiduntaa ja vesikävellä järvessä. EM-kisoja suunnitellaan tarkemmin sitten ensi vuonna”, Manninen summaa.
”Hevonen on antanut meille niin paljon. Losin olympialaisetkin ovat vielä mahdolliset. Kaikki vaihtoehdot ovat vielä auki”, Tolmunen lisää.
Ratamestarin debyytti
”Nämä olivat tänä vuonna ainoat kilpailut, joihin tässä roolissa ehdin”, Tolmunen aloittaa.
Aluemestaruuksien koulu- ja rataesteosuudet käytiin Suonenjoella Wanhamäen Tallilla, maastoradoilla kilpailtiin Pieksämäellä Teittilän Tallilla.
”Lauantaina vähän satoi ja oli vähän mutarallitunnelmaa, mutta sade hellitti esteiden kohdalla. Suonenjoella on erinomaiset fasiliteetit ja hyvä estekalusto kilpailuja varten. Maastopäivänä keli oli hyvä ja Teittilän maastoradan pohja kestää hyvin kosteutta. Tässä näytettiin hyvää yhteistyötä kahden ratsastusseuran välillä”, Tolmunen pohtii.
Tolmusen mukaan Manniset onnistuivat hyvin ratamestaridebyyteissään:
”Tämä oli hieno tapa saada kokemusta ja näkemystä, kun on kiertänyt paljon kansainvälisiä kisoja. Näin voi jalkauttaa omaa osaamistaan maastoradan suunnitteluun.”
Olympiaratsastajalta löytyy aiempaa kokemusta ratamestarin hommista kotikisoista, mutta tämä oli Mannisen ensimmäinen kerta virallisena ratamestarina. Mannisen mukaan loppukauden radoissa saa olla enemmän haastetta kuin alkukesän radoissa.
”Ensimmäistä kertaa virallisesti tehtiin koko radat. Radat toimivat tosi hyvin ja olivat tasoilleen sopivat. Pystyi tekemään hieman erilaisia reittejä ja mahdollisimman monipuolista, että saisi jotain uutta”, Manninen selittää.
Kokemus oli mieluinen.
”Se meni aika lailla samalla kaavalla kuin ennenkin. Tykkäsin ja mielelläni olisin muuallakin mukana”, ratsastaja miettii.
Päätuomari Tolmusen mukaan ratojen pääpaino on kouluttavuudessa, jotta ratsukoita saadaan rakennettua turvallisesti eteenpäin. Itä-Suomessa ei ole paljoa maastoratoja, mutta aluemestaruuskisoissa toteutetun yhteistyön myötä myös arvokisoja voidaan järjestää idän suunnalla.
”Tulevaisuudessa, jopa ensi vuonna voisi olla mahdollista pitää kahden tähden kisoja, jopa junioreiden ja nuorten SM-kisoja. Me viikonloppuna tutkittiin ja tarkasteltiin sillä silmällä alueita, että miten maastoradan aluetta saataisiin laajennettua”, Tolmunen paljastaa ja jatkaa:
”Me tarvittaisiin nimenomaan hyviä ja kouluttavia 2 ja 3 tähden ratoja Suomeen. Ratsukoiden ei tarvitsisi käydä kilpailemassa Suomen ulkopuolella, vaan kotimaan kalenteristakin löytyisi sopivia kilpailuja, joissa ratsastajat voivat kehittää hevosia. Näin saataisiin lajia eteenpäin!”
Tolmusen mukaan kesän olympialaiset ja suomalaisedustus kenttäratsastuksessa toivat lajille kaivattua myönteistä virettä.
”Niin lajin sisällä ja ulkopuolella on saatu hyvää palautetta siitä, miten laji sai näkyvyyttä. Toivotaan, että se konkretisoituu tuleville vuosille. On sanottu, että Suomesta käsin ei saisi kenttäratsastuksessa noustua korkealle tasolla, mutta nyt on näytetty, että se ei ole totta.”
Loppuvuoden suunnitelmat kuukausi kerrallaan
Olympiaratsastaja itse kilpaili myös suunnittelemillaan radoilla asiakkaittensa hevosilla. Syksyn mittaan Manninen tulee kilpailemaan ja treenaamaan sanojensa mukaan näiden ”pikkuprojektien” parissa. Ulkomaille Manninen ei lähde enää tämän vuoden puolella.
”Mennään kuukausi kerrallaan ja katsotaan mitä hevosia tässä kotona on. Osallistutaan ehkä joihinkin koulu- ja estekisoihin kotimaissa", Manninen päättää.