Matkaratsastuksen Nordic Masters -kilpailut järjestetään tänä vuonna Suomessa Kylämäen Hevostilalla Marttilassa. ”Ilmoittautuneita ratsukkoja on yhteensä noin 25”, Sara Töppärä, kilpailunjohtaja ja Taikayön Ratsastajien hallituksen jäsensihteeri kertoo. Kahden tähden 120 kilometrin luokkaan on ilmoittautunut kymmenen senioria Ruotsista, Norjasta ja Virosta. Lisäksi mestaruudesta mittelee yksi suomalainen, Minna Kostiainen. Luokkaan on ilmoittautunut myös yksi brittiratsastaja, joka ei luonnollisesti kilpaile mestaritittelistä. Nuoret ja juniorit kilpailevat yhdistetysti samasta mestaruudesta omassa ikäluokassaan yhden tähden 100 kilometrin luokassa. Molemmissa ikäluokissa kilpaillaan myös joukkuemestaruudesta.Töppärän mukaan ulkomaalaisten taso on tänä vuonna kova, mutta nuorten ja junioreiden joukossa saattaa olla mahdollisuuksia mitaleihin:”Lähtijämäärät ovat aika lailla samanlaisia kuin aiempinakin vuosina, aika kv-voittoista. Meillä on ollut viime vuosinakin harmillisen vähän osallistujia. Valitettavasti senioreiden SM-kisat eivät toteudu, koska suomalaisia lähtijöitä on niin vähän. Juniorit ja nuoret kuitenkin kilpailevat lajimestaruudesta: yhdeksän lähtijän joukossa meillä on kolme suomalaista.”Lauantain reiti kulkevat osittain julkisilla reiteillä, joiden käyttöön on pyydetty luvat tienhoitokunnilta. Kilpailureitit on merkitty paikallisia varten huomiokylteillä.”Lauantain sääennuste on tällähetkellä lämmin, ja se on varmasti haaste kisaajille. Olemme suunnitelleet reitit yhdessä Kylämäen hevostilan omiistajan kanssa. Olemme mahdollisuuksien mukaan suunnitelleet varjoisia reittejä. Maasto on tasainen, ei suuria korkeuseroja. Siellä on muutama lyhyt polkupätkä sekä joitain hiekkateitä, joissa ei pitäisi olla paljoa liikennettä”, kilpailunjohtaja taustoittaa.Taikayön Ratsastajat ry ja Riemuratsukot ry järjestävät kilpailut yhteistyössä. Seurat ovat pyrkineet luomaan aloittelijoille mahdollisuuksia tutustua lajiin:”Kaikki seurat yrittävät puhaltaa yhteen hiileen. Olemme järjestäneet paljon starttikursseja ja muita tutustumistilaisuuksia. Lisäksi järjestimme hiljattain matalamman kynnyksen seuratasokilpailun ilman eläinlääkärintarkastuksia. Luokassa kilpailtiin todella lyhyttä matkaa, mutta halusimme tutustuttaa lajia uusille ratsastajille. Koitamme tehdä jatkuvasti töitä lajin eteen."Tällä hetkellä kilpailujärjestelyt ovat hyvällä mallilla. Ensimmäinen eläinlääkäritarkastus järjestetään perjantai-iltana.”Juuri pakkailimme valmiiksi kansliatavaroita. Keskiviikkona menemme rakentamaan paikanpäälle siirtotalleja. Odotamme kovasti viikonloppua”, Töppärä päättää..Mikä on Nordic Masters? Pienempien lajien, kuten matkaratsastuksen kohdalla ei kilpailla PM-mestaruudesta vaan Nordic Mastersin tittelistä. Samoin toimitaan esimerkiksi valjakkoajossa. Kilpailussa jaetaan mitaleja, mutta kyseessä ei ole Pohjoismaiden ja Baltian mestaruuskilpailut, kuten este-, koulu ja parakouluratsastuksessa. .Lisäys klo 18.40. Lisätty Nordic Masters -faktalaatikko.