Ypäjä aikoo vahvistaa Hevosopiston omistajaohjausta – ”Tärkeimmässä päässä työlistalla”
Tänään tiistaina kolmetuntisen kokouksen istunut Ypäjän kunnanhallitus käsitteli kunnanvaltuustossa 12. marraskuuta jätetyn valtuustoaloitteen, jonka mukaan Hevosopiston omistajaohjausta tulee vahvistaa.
Opiston päätöksenteko halutaan läpinäkyvämmäksi ja sellaiseksi, jossa omistajien intressit otetaan nykyistä paremmin huomioon.
”Alamme valmistella ohjelman työstämistä. En osaa tässä vaiheessa sanoa, kauanko se tulee kestämään, mutta pidän sitä tärkeimmässä päässä omalla työlistallani, se on keskeinen tehtävä”, Ypäjän kunnanjohtaja Tatu Ujula kertoo.
Ypäjällä on yhdessä Forssan ja Jokioisten kanssa yhteensä 25 prosentin osuus Hevosopistosta. Osakemäärää merkityksellisempää Ypäjälle on kuitenkin Hevosopiston maine ja elinvoimaisuus, valtuustoaloitteessa todetaan.
Omistajapoliittisten linjausten halutaan olevan linjassa kunnan arvoihin, vastuulliseen ja läpinäkyvään omistajuuteen ja kunnan strategiaan.
Linjausten halutaan ottavan kantaa tytäryhteisöjen, osakkuusyhteisöjen, liikelaitosten ja kuntayhtymien hallituksen jäsenten valintaan, kuulemis- ja tiedonsaantivelvoitteisiin ja kehittämistavoitteisiin. Myös kunnanhallituksen ja -valtuuston roolit on aikomus tuoda aiempaa vahvemmin mukaan omistajaohjaukseen.
Vahvemmalla omistajaohjauksella tavoitellaan myös tilannetta, jossa merkittävistä rekrytoinneista ei tarvitse lukea mediasta.
Viime viikolla Hevosopisto tiedotti uusista nimityksistä, kun Mikael Forsten palkattiin Valmennuskeskuksen urheilujohtajaksi, Mikko Luhtala Valmennuskeskuksen event manageriksi ja Hannu Järvelin kehitysjohtajaksi.
”Minulla henkilökohtaisesti ei ollut mitään tietoa tästä, vaan sain kuulla tiedon uutisista”, Ujula kertoo.
Valtuustoaloitteessa vaaditaan myös selvitystä Hevosopiston työntekijöiden hyvinvoinnista. Ujula sanoo, että siihen otetaan julkisesti kantaa torstain tiedotustilaisuuden jälkeen.
Hevosopiston johto on kutsunut omistajat koolle torstaina Teams-palaveriin kuulemaan oman selvityksensä oppilaitoksen työhyvinvointitilanteesta.
Valtuustoaloitteen ovat allekirjoittaneet Jenni Mäntynen (vihr), Jari Hepomaa (kok) ja Juha Lundström (sit). Ypäjän tarkastuslautakunnan puheenjohtaja Juha Lundström on myös kyseenalaistanut Hevosopiston aiemmin keväällä teettämän ja julkistaman 32 miljoonan euron korjausvelan paikkansapitävyyden. Horsemailin haastattelussa (22.11.) hän totesi, että ymmärrys riittää 6-9 miljoonan euroon, mutta ei ilmoitettuun summaan. Lundström on pyytänyt kahteen eri otteeseen korjausvelkaraporttia rehtori-toimitusjohtaja Pauliina Mansikkamäeltä, muttei ole sitä saanut. Viimeisin viesti Lundströmille on ollut, ettei raportti kuulu omistajille, vaan ainoastaan Hevosopistolle ja raportin laatijoille.
Opiston osaomistaja Suomen Ratsastajainliitto on sen kannalla, että omistajien on syytä tilata neutraali selvitys opiston työhyvinvointiongelmista. Aiheesta uutisoi tänään Forssan Lehti.