Pekka Larsen seuraa olympialaiset, etenkin esteratsastuksen, televisiosta.
”Siteeraan tässä Nina Fagerströmiä: kuka tahansa 20 huipusta voi voittaa. Erot ovat niin hienonhienoja maailmanhuipulla, se jolle juuri kilpailupäivänä osuu kaikki osaset kohdilleen, voittaa. Henkilökohtaiset suosikkini ovat Steve Guerdat ja Peder Fredricson. Molemmat ovat paljon enemmän kuin ratsastajia, he ovat todellisia hevosmiehiä. Sellaisia ei ole montaa. Ja tietysti seuraan irlantilaisia. He ovat hevoskansaa, he imevät sen hevoskulttuurin ja hevosmiestaidon jo lapsesta lähtien. Olen nuorena ollut ratsuttajana Irlannissa ja tuonutkin sieltä hevosia, arvostan irlantilaisia suuresti.”
Mitä mieltä Larsen on suomalaisesta esteratsastuksesta ja siitä, että heitä ei näe arvokisoissa? Viimeisin suomalainen esteratsastaja olympialaisissa oli Christopher Wegelius vuonna 1980.
”Meiltä puuttuu kokonaan ammattimainen tekeminen. Meillä ei ole hevoskulttuuria. Mun silmissä ammattilaisia kilparatsastajia ovat Nina Fagerström, Anna-Julia Kontio ja Maiju Mallat. Muut ovat enemmän jämähtäneet paikoilleen, he ovat enemmänkin hevosten tuottajia, eli ratsastavat hevosen tietylle tasolle ja sitten myyvät sen. Joka ilman muuta on tärkeä homma sekin. Mutta Suomessa tosi monessa asiassa on menty väärään suuntaan, Suomessa hyssytellään ja pelätään. Lasten nyt vaan pitää pudota ponin tai hevosen selästä, ja monta kertaa!”
Kysymykseen, oliko ennen paremmin, Larsen vastaa, että osittain oli.
”Joissakin asioissa kyllä. Meillä oli ihan suunnaton halu ja intohimo tehdä, näyttää ja menestyä. Wegelius, Gordin, Maunulat… ei koko ajan valitettu vaan mentiin ja tehtiin, tai ainakin yritettiin. Samaa intohimoa en näe enää oikein kenessäkään.”
"Näen hyvin vähän ratsastajia, jotka haluaa tosissaan menestyä, tehdä sen valtavan työmäärän mitä se vaatii, ja tehdä niitä uhrauksia. Tyydytään vaan siihen mikä on helposti saavutettavissa, millä tasolla on kivaa. 145 sentin luokka ei paljoa vaadi jos sulla on varaa ostaa kunnollinen hevonen.”
Onko sitten muualla paremmin? No, itse asiassa on.
”Katso vaikka Viron, Latvian tai Liettuan ratsastajia! Niillä on olympiaedustaja, vaikka resurssit on paljon pienemmät. Ne on tehneet ihan järjettömän määrän työtä, käyneet läpi vaikka mitä. Semmoisia tallejakin ja maneeseja joihin suomalainen hevosenomistaja ei ikinä laittaisi hevostaan. Ja niinpä vaan niistä oloista ponnistetaan olympialaisiin. Viron estejunnutkin voitti juuri Suomen PM-kisoissa. Viron, Latvian ja Liettuan ratsastajat kilpailee koko ajan FEI:n ranking-luokkia. Missä meidän ratsastajat? Ei ainakaan ranking-luokissa. Se on vaan niin, että jos ratsastaja on FEI:n rankingissa 500:n parhaan joukossa elämä on paljon helpompaa, puhumattakaan jos on sadan joukossa. Meillä pitäisi Suomessa olla kahden ja kolmen tähden ranking-luokkia. Suomalaiset ovat liian varovaisia, voitontahtoa ei ole. Toisaalta, virolaiset ovat vähän liiankin innokkaita, eivät ajattele niinkään hevosen pitkäaikaista käyttöä.”
Entä Suomen nuoret sitten?
”Aura Vasama ja Annina Nordström ovat nations cup -tasolla. Myös Eveliina Talvio on ammattilainen ja Glamourin myynti oli ammattilaisen teko. Sillä mahdollistettiin hänen jatko. Eveliinalla on kasvamassa 8-vuotias huippuhevonen, oma kasvatti, isoihin luokkiin, nyt se on 145-tasolla. Kun näin sen nelivuotiaana, sanoin että tommosia ei ole kaupan, noin hyviä ei kukaan myy! Kovasti odotan Juuli Kontion ja Nina Fagerströmin paluuta korkeimmalle tasolle. Taito heillä riittää ainakin. Illin sisarukset ovat molemmat huippulahjakkaita. Jone on hyvä ihan kaikessa, paitsi ehkä siinä, miten kehitetään hevosta korkeammalle tasolle. Mutta se taito kasvaa iän myötä. Adin (Ad van de Wetering) kanssa katsottiin muutama vuosi sitten Sanin rataa jossain kisoissa ja hän sanoi: ”Mieti, tuo tyttö on vasta 12-vuotias! Mutta niitä sisaruksia onkin pienestä pitäen ohjattu oikealla tavalla.”
Mitä pitäisi tehdä?
”Meillä pitäisi olla joku systeemi, nythän valmennus on todella sekavaa. Adin erottaminen oli katastrofi esteratsastukselle. Hän on moderni ja positiivinen valmentaja, olen itsekin ratsastanut hänen valmennuksessaan. Ja jos tämmöinen yli kuuskymppinen ukko saa Adin valmennuksesta paljon irti, niin entä sitten nuoret!
Mikä sai Larsenin innostumaan uudesta liitosta? Se, että sellaista hänen mielestään tämän hetken suomalaisessa ratsastusmaailmassa tarvitaan.
”Mä olen ollut 10 vuotta SRL:n hallituksen jäsen ja aktiivisesti mukana toiminnassa. Koko ajan olen ollut sitä mieltä, että Suomen Ratsastajainliitto pitäisi uudistaa, tehdä siitä modernimpi, kevyempi ja läpinäkyvämpi liitto. Koko organisaatio pitäisi purkaa ja rakentaa uudelleen, tällä hetkellä se on raskas ja hidas ja vastuut ovat erittäin epäselvät.”
"Muutosvastarinta on erittäin voimakas, moni hallituksessakin on vuosien mittaan yrittänyt, mutta iskenyt sitten hanskat tiskiin. Ei ole rohkeutta tehdä niitä muutoksia, joita tarvittaisiin.”
"Mä lähden hakemaan uudesta liitosta sitä mitä SRL:n olisi pitänyt tehdä jo aikaa sitten. Nyt päästään rakentamaan puhtaalta pöydältä liittoa, jonka ykkösasia on kuunnella jäseniään, tarjota jotain, jota nyt ei ole. Suomessa on yli 100 000 hevosharrastajaa, jotka eivät kuulu mihinkään järjestöön. Erityisesti heille halutaan tarjota kanava ja rakentaa moderni ja läpinäkyvä organisaatio. Tehdä asiat eri tavalla, osallistaa ihmiset. En siis itse ole mukana uuden liiton operatiivisessa toiminnassa, vaan tässä kehitysryhmässä sparraamassa ja ideoimassa. Keskustelimme kehitysryhmässä arvoistamme, päädymme helposti ja yhdessä näihin: rehellisyys, avoimuus ja nopeus.”
”Olen kyllä erittäin tyytyväinen kehitysryhmän kokoonpanoon. Kari Kallonen on innostunut ja avoin uusille ajatuksille, Tarja Teräväistä arvostan suunnattomasti, hänellä on pitkä taustahevosmaailmassa. Aisa Aarnio-Wihuri on rehellinen, suora ja ammattitaitoinen ihminen. Vaikka hänen kanssaan olisi eri mieltä, hän ei koskaan jää kantamaan kaunaa, kun asiat on sovittu. Ollaan hyvä ja toisiamme täydentävä porukka.”
Uuden liiton polkaiseminen käyntiin nollasta ei kuitenkaan ole helppoa.
”Varmasti käynnistämiseen menee vähintään pari vuotta. Mutta uskon että joidenkin vuosien kuluttua jäsenmäärämme voi olla ihan mittava.”
Hevosten hyvinvointikeskustelu mietityttää vanhaa esteratsastajaa.
”Se on hämmentävää. Mulla on ollut hevosia yli 50 vuotta, ja olen aina pyrkinyt aina kohtelemaan niitä hyvin ja sen hetken parhaan tiedon mukaan. Uutta tietoa tulee koko ajan ja vanhoista virheitä pitää oppia ja kohdella hevosia hyvin sen tiedon valossa, jota meillä tänään on. Mutta tietyt tahot saavat minussa aikaan tunteen, etten tiedä hevosista yhtään mitään. Se on hämmentävää.”
”On sekä huonoja että hyviä hevosmiehiä, se ei ole lainkaan lajista tai ratsastuksen tasosta kiinni. Ja sitten on ihmisiä, joita en haluaisi päästää hevosten lähellekään – en edes toisten ihmisten lähelle!”
Entä, mikä on Larsenin vointi raskaiden syöpähoitojen jälkeen?
”Yhdellä sanalla: hyvä", Larsen vakuuttaa. "Nyt on seitsemän kuukautta eletty tämän taudin kanssa, ja koko ajan menty parempaan suuntaan. Kaikki on mennyt juuri niin kuin lääkärit ennustivat. Varovainen pitää olla, kun ei käytännössä ole immuunipuolustusta nyt. Kotona vietän lähinnä aikaa. Ihan huikea kunnioitus näitä mun lääkäreitä kohtaan!”