Huippuestehevosen ominaisuudet ja hinta: tältä näyttää paras

Miltei mikä tahansa estesukuinen normaalikokoinen hevonen hyppää yksittäisen ison esteen.

Mutta isoille radoille tarvitaan paljon muutakin, kuin raaka hyppyvoima.

Tässä artikkelissa on haastateltu kansainvälisen tason entisiä ja nykyisiä suomalaisratsastajia Anna-Julia Kontiota, Nina Fagerströmiä, Noora Penttiä, Mikko Mäentaustaa ja Sanna Backlundia.

Hevosen hyppytekniikka, voima ja muut vastaavat ominaisuudet ovat tarkastelun alla, mutta erityisen tärkeään asemaan nousee se huomattavasti vaikeammin määriteltävä ominaisuus, josta käytetään termiä ”luonne”. Oikeastaan se on asenne, joka muodostuu ratsastajan ja hevosen välisestä luottamuksesta sekä hyvin toimivasta ja selkeästä yhteisestä kielestä. Siitä, että esteradalla ollaan menossa samaan suuntaan yhdessä.

Jotkut puhuvat ilmiöstä nimeltä kentaurisaatio. Silloin kun tekemisessä on flow ja radan hyppääminen sujuu, ratsastaja ja hevonen ovat radalla yksi olento. Tarunhohtoinen sellainen. Mikä muu kuin kentauri on olento, jossa ihmisen aivot sulautuvat hevosen aivoihin ja ottavat käyttöön hevosen fysiikan ja reaktiokyvyn?

Luonne

Kun luonne on kohdillaan, muista ominaisuuksia voidaan tinkiä. Tämä aina säännöllisesti nähdäänkin. Olympiavoittaja, ravuri-isän ja ratsuemän poika Jappeloup (Tyrol II - Oural) oli asiasta aikoinaan elävä esimerkki.

Kaikista tärkein on luonne, se on ominaisuus joka menee kaikkien muiden ominaisuuksien ohi. Pitää olla kisahevosen luonne, muuten ei mikään toimi.

Kaikki hevosihmiset kautta aikojen ovat etsineet oikeanluonteista hevosta.

Luonteen arvellaan olevan synnynnäinen mutta myös hankittu ominaisuus.

Niitä hevosia on vaikka kuinka paljon, jotka pystyvät hyppäämään 160-esteitä, mutta kun hypätään näitä esteitä radalla voittaakseen, se vaatii tietynlaisia henkisiä ominaisuuksia.

Rohkea, itsevarma, fiksu. Riittävän varovainen, mutta ei niin, että pelkäisi virhettä liikaakin. Hevosen pitää olla fiksu pärjätäkseen isoilla radoilla.

Urheiluhevonen saa olla reaktiivinen, jopa kuuma, mutta ei kuitenkaan hermostunut.

Energiaa saa ja pitää olla, mutta mieleltään huippuhevosen tulee olla rauhallinen ja keskittymiskykyinen.

Hyvä ratsastettavuus on arvostettava ominaisuus. Se koostuu varmasti monesta tekijästä, mutta lienee eniten mentaalipuolen asia.

Mitä vanhemmalta ratsastajalta kysyy, sitä enemmän he arvostavat helppoa ratsastettavuutta.

Tekniikka

Tekniikka on tietenkin hyppytekniikkaa. Etu- ja takajalat eivät saa kiertää hypyssä, niiden on oltava suorat. Hevonen käyttää elastisesti koko kehoa ja selkäänsä. Sen etujalat nousevat ylös polvista, lapojen tulee liikkua hyvin. Sellaisia etujalkoja ihaillaan, jotka ovat nopeat ja niputetaan hypyssä, mutta jos ne vähän roikkuvat, se ei ole maailmanloppu. Pärjätä voi hyvin erilaisilla tekniikoilla. Pääasia on, että hyppääminen on hevoselle itselleen helppoa.

Kintereiden tulee nousta ylös ja taakse. Tänä päivänä ei kuitenkaan enää ole välttämättä tavoiteltavaa, että hevonen "avaa" kovin paljon "takaa" eli nostaa kintereitään liian ylös, koska silloin se jää ”leijumaan”. Jos hevonen leijuu, hyppyyn voi mennä liikaa aikaa.

Ludger Beerbaum ei ole turhaan valinnut tapaa kouluttaa hevoset hyppäämään mahdollisimman ekonomisesti, vain sen verran, että puomi ei putoa. Se auttaa hevosia pysymään terveinä ja jatkamaan kisauralla pitkään.

Voima

Estehypyn laatu muodostuu laukan laadusta. Jos laukka on jäntevää, tasapainoista ja voimakasta, myös hyppy on sitä.

Kropan käyttö on niin tärkeää, että jos se ei toimi, mikään tekniikka ei auta.

Raakaa voimaa ja isoa kapasiteettia tarvitaan, muuten ei olisi syntynyt lentävä lause ”no scope, no hope”, mutta voiman pitää yhdistyä tekniikkaan ja rohkeuteen. Pelkkää voimaa ei tänä päivänä enää juurikaan arvosteta.

Isoissa luokissa vielä kokemattomalle ratsastajalle raaka voima hypyssä antaa turvaa. On mukava tietää, että hevonen pääsee helposti esteen yli. Mitä pidemmälle ratsastuksessa etenee, sitä toissijaisempi valtava kapasiteetti on.

Kantakirja

Syntymäosoitteella ei ole väliä. Hyviä yksilöitä on mahdollista löytää kaikista kantakirjoista, tai kuten ennen sanottiin "roduista". Urheiluratsujen kantakirjat ovat lähentyneet toisiaan näinä aikoina, kun astutuksia tehdään yhä enemmän pakasteiden avulla.

Nykyään kantakirjat ovat ihan eri asia.

Tulokset puhuvat kuitenkin puolestaan, ja tällä hetkellä maailman kasvattajajärjestö WBFSH:n tilastot osoittavat, että ranskalainen selle francais on rotuna maailman ykkönen, saksalainen holstein kakkosena ja hollantilainen KWPN kolmosena.

Tietyt nimet toistuvat sukutauluissa. Tämän päivän estehevosissa oriit Cornet Obolensky, Kannan, Chacco-Blue, Diamant de Semilly ja Mylord Carthago muodostavat kärkiviisikon.

Näiden takaa löytyvät tutut nimet noin 40 vuoden takaa Quidam de Revel ja Voltaire esimerkiksi, ja niiden takaa 1960-luvun Cor de la Bryere ja Landgraf I.

Edelleen päästään 1940-luvulla syntyneisiin englannintäysiverisiin Rantzau xx, Cottage Son xx tai Ultimate xx.

Kun tällainen huippu orilinja yhdistetään huippusukuiseen tammaan, joka on itse vielä ollut tähti kilparadoilla, kuten vaikkapa tämän hetken ihaillun tähden United Touchin isoisoäiti Classic Touch, jolla Ludger Beerbaum voitti olympiakultaa Barcelonassa vuonna 1992. Varmuuden vuoksi tämä tamma kertautuu United Touchin sukutaulussa sekä isän että emän puolella, johon seikkaan luonnollisesti viitataan myös oriin nimessä. Eihän näin voi kuin onnistua!

Sukupuoli

Tamma, ori vai ruuna? Tällä ei ole väliä, kunhan hevonen on hyvä.

Rakenne

Atleettinen ja urheilullinen esteratsu on kevyt, ja siinä on tarpeeksi ”verta”. Tällä ei tarkoiteta, että se olisi välttämättä täysiverinen, vaan viitataan hevosessa olevaan sisäiseen eteenpäinpyrkimykseen, rakenteessa olevaan räjähtävyyteen ja jousitukseen eli elastisuuden ja voiman yhdistelmään sekä erityisesti laukan laatuun. ”Verihevosessa” on myös staminaa, siinä on oma moottori.

Hinta

Viiden tähden hevonen, vaikkakin puomeja maailmancup-luokassa alas ottava hevonen, maksaa helposti yli puoli miljoonaa euroa. Hevosten hinnat ovat asioita, joista ei yleensä puhuta, ja jotka ovat riippuvaisia monista muuttujista, joten nämä ovat korkeintaan ”valistuneita arvioita”.

Hinta-arvio ”ei-nerosta” mutta hyvästä on noin 700 000–800 000 euroa.

Maailmantähdet, kuten United Touch, ovat sitten asia erikseen. Tämän Richard Vogelin ratsastaman oriin hinnan arvellaan olevan lähempänä jopa kymmentä miljoonaa, jos se olisi edes myytävänä.

Toki menestys on ratsukon yhteistä, joten tästä vaikean hevosen maineessa olevasta huippuoriista on vaikea sanoa, miten se menisi jollakin toisella ratsastajalla, ja tämä saattaa olla myös myyntihintaa laskeva tekijä.

Scott Brashin Hello Folie taas on sen tyyppinen hevonen, jolla olisi sen ominaisuuksien vuoksi laajempi ostajakunta. Hinta-arvio 4–5 miljoonaa.

Ikä

Esteratsut, joita nähdään Messukeskuksen isoissa luokissa, ovat jo tukevasti ”keski-ikäisiä”, eivät ihan nuoria enää.

Isojen luokkien esteratsun parhaat vuodet alkavat jossain 11–12 ikävuoden kohdalla ja kestävät aina 18 vuoteen asti.

Riittävä ikä on tärkeä siksi, että esteratsastus, toisin kuin vaikkapa laukka- tai raviurheilu on enemmän taito- ja tekniikka kuin fysiikkalaji. Kun yhteistä aikaa on ollut riittävästi, on ehditty hioa tekniikka ja yhteinen kieli kuntoon. Kun ratsukon takana on tuhansia ja tuhansia yhteisiä toistoja, tekeminen on siirtynyt lähes ajatuksenlukutasolle. Vähemmän yhteen hitsautunut ratsukko viestii keskenään hitaammin, jolloin nykyaikaisilla, äärimmäisen nopeita reaktioita vaativilla radoilla virheen mahdollisuus on paitsi suuri, myös virhe kostautuu isommin.

Miettimiseen saati isoihin korjausliikkeisiin ei maailmancupin osakilpailuradalla ole aikaa. Tämä sälyttää valtavan vastuun myös ratsastajalle, sillä hevosen luottamus on hauras: se ei kestä kovin montaa pieleen mennyttä lähestymistä. Hevonen tekee hyvin ja keskittyneesti vain sen, missä se voi pysytellä mukavuusalueellaan.

Eläkkeelle

Ratsastaja, joka tuntee oman hevosensa, tuntee kyllä myös, milloin on kilometrit alkavat olla täynnä ja on aika alkaa jäähdytellä ja lopettaa ura. Miten hevonen liikkuu, miten se laskeutuu esteeltä, fiilis, minkä hevonen antaa satulaan, kertovat, missä mennään.

Vanhempi hevonen tarvitsee enemmän aikaa vertymiseen. Kilpailun tuoma rasite vaatii pidempiä pausseja, jotka taas helposti laskevat kuntoa. Tästä syntyy noidankehä.

Ison radan hyppääminen on aina vaikeaa, mutta silloin, kun se alkaa tuntua todella vaikealta, on aika tehdä ratkaisut.

Maastoköpöttelyhevoseksi harrastajalle? Opetusmestariksi nuorelle?

Vaihtoehtoja on. Mutta kannattaa muistaa, että joskus vanhalle hevoselle on raskaampaa mennä esteratsastusta vasta harjoittelevan nuoren kanssa pienempiä luokkia, kuin ammattilaisen alla 155 -ratoja.