Saara Flekanderin uudet kuviot: "Nyt katsotaan mihin asti on mahdollista kehittyä ratsastajana"

Saara Flekanderin uudet kuviot: "Nyt katsotaan mihin asti on mahdollista kehittyä ratsastajana"

Kouvolalainen ratsastuskouluyrittäjä Flekander kertoo, että "siitä se hulluus lähti", kun hän ensimmäisen kerran keksi "kasvattaa itse oman hevosensa". Kasvatteja on kertynyt nyt jo sen verran, että niitä on lähetetty Saksaan edelleenkoulutettavaksi ja myyntiin.
Julkaistu

Hän on päättänyt kääntää sivua elämässään ja katsoa, mitä saa, jos panostaa vähän kovennetusti omaan ratsastamiseen. Hän lähtee talveksi Saksaan Melinda Ignatiuksen tallille, jossa jo kymmenisen hänen hevostaan, kasvattia tai ostettua.

Kyse on ratsastuskouluyrittäjän omasta kouluratsastajan urasta. Nyt on aika ottaa ratkaiseva askel.

"Saksasta mä aina haaveilin", hän kertoo. Silloinkin, kun oli itse Itävallassa Fritz Kogelnigilla hevosenhoitajana töissä ja Belgiassa Riikka Koljosella. Tästä on nyt kymmenisen vuotta. Ne olivat kovia, mutta opettavaisia vuosia. "Mulla oli se mentaliteetti, että kotiin en kesken kaiken lähde."

Saksan reissu tapahtuu nyt.

"Nyt on sellainen tilanne, että pääsen lähtemään ja katsomaan mihin asti on mahdollista kehittyä ratsastajana", Flekander tuumailee.

Hevoset

Flekander Oy:n nimissä on 29 hevosta lusitanosta shetlannin poniin ja pura raza espanolaan, joukossa iralannincob ja ja eestinhevonen. Rotukirjo on Kouvolan Ratsastuskeskus -ratsastuskoulun pitäjälle tarpeen.

Kasvattajana Flekander on ollut mukana vuodesta 2019, jolloin syntyi ensimmäinen kasvatti Big Brother FG (Concreto - Blueberry, Ramos Z) eli omat vanhimmat kasvatit ovat nyt 5-vuotiaita.

Tammat ovat laadukkaita. Anna-Maija Bogarin omistama ja kasvattama tamma, leasingissa ollut Blueberry II (Ramos Z - Swap xx) muistetaan Susanna Granrothin esteratsu Baccaran emänä. Viime vuonna hankittu Deep Sea Pearl (Don Schufro - Midt-West Ibi-Light) taas on Anne Niemen Duendecillo P:n täyssisko. Glamour KS (Gigolo van Paemel - Cancara) on Eeva-Liisa Penttilän kasvatti ja Flekanderin omistuksessa vuodesta 2019.

Kasvatit ovat pääosin FWB-kantakirjalaisia, mutta muitakin mukaan mahtuu. Esimerkiksi Suzanne CG (Sezuan - Rubinstein I), jonka hän osti maitovarsana kilpa- ja siitostammaksi Sanna Aallolta. Se siemennettiin kolmevuotiaana ja sen varsa Oh Boy FG juuri on tuore KE-finaalivoittaja.

Oh Boy saatiin, kun Flekander lisäsi huippusukuiseen tammaan omaa suosikkiorittaan Revolutionia (Rocky Lee - Rouletto).

"Mä teen orivalinnat aina niin, että mun on vähän sytyttävä siitä oriista. Tämä oli silloin vielä nuori ori, ja kun sen näin, tajusin, että sitä on pakko saada. Sitä oli pakasteena, mutta tamma oli nuori, ja se tärppäsi heti."

"Revolution on hevosena juuri sellainen, mistä tykkään: raamikas, iso, näyttävä, hyvin liikkuva ja oikean värinenkin."

Kasvatit ovat pääasiassa kouluhevosia, mutta joku estehevonen mahtuu aina mukaan. Loppuliite FG tulee tavallaan sukunimestä, se kun vääntyy aina välillä muotoon Flegander.

Lähtökohta on, että hevoset tehdään itselle. Mutta välillä on myytävä. "Eli koulutetaan ja myydään. Pyrkimys on, että ilmaiseksi en pakkomyy yhtäkään."

Hän kertoo myyneensä kasvattejaan hyvin ja loput ovat lähteneet Saksaan - edelleen koulutettaviksi ja myytäviksi. Saksaan lähettämisen hän perustelee sillä, että siellä kauppa käy niin eri mittaluokassa kuin Suomessa.

"Siellä kun järjestetään joku tämän tyyppinen tapahtuma kuin Kyvyt esiin, siinä on aina huutokauppa kyljessä", hän toteaa ja miettii, eikö sama toimisi Suomessakin.

Saksalaisista huutokaupoista on tarttunut muutama mielenkiintoinen hannover myös ostettavaksi, ja ne ovat myös Ignatiuksella.

Naiset tutustuivat paremmin ja alkoivat tehdä hevosyhteistyötä viisi vuotta sitten, kun Flekander hankki siitostammaksi Riverbank Roseyn (Damsey), jonka tytärtä Riverbank Tiffanya Ignatius on kilpailuttanut. Roseysta on kolme jälkeläistä.

Oh Boy FG

Kotona Kouvolassa 2-vuotias Oh Boy (Revolution - Sezuan) on isossa laumassa, jossa on vanhempia ruunia ja jokunen ori. Tarhassa on tilaa ja heinää saa vapaasti. "Ja hyvin pärjää. Tällä ei ole mitään pomon elkeitä, joku vanha ruuna on aina se pomo."

Flekander suunnittelee oriilleen ensi kevään FWB-oripäiviä. Niitä odotellessa se viettää talven tutussa laumassa.

"Olisihan se kiva kuulla mitä asiantuntijat siitä sanoo jalostuksessa."

Töitä tehdään emän, Suzannen, lempinimeltään Rusinan, kanssa. Se on jo tällä hetkellä Ignatiuksella ja siitä Flekander povaa itselleen tulevaisuuden kisaratsua.

Ratsastuskoulu pyörii ilman Flekanderiakin, mutta hän suunnittelee käyvänsä Suomessa joidenkin viikkojen välein.

Helikopteriasentajana toimeentulonsa hankkiva mies Jesse Alenius tukee suunnitelmaa suorastaan ihailtavasti, sillä hänelle koti-Kouvolaan jää paitsi talo, myös 12-päinen koiralauma labraduudeleita, joita hänen puolisonsa kasvattaa.

32-vuotias Flekander tuumaa, että rauta pitää takoa, kun se on kuumaa.

Hän ei ole vielä itse startannut vaikeaa. PRE-ruuna Rejon V:llä (Apolo XIV - Furtivo III) takana on vaativa A-startteja. Grand prix siintää tietenkin tavoitteissa jossain vaiheessa.

"Kyllä mä niin pitkälle olen menossa kuin mahdollista", Flekander sanoo.

Olympialaisiin?

"Ihan niin pitkälle en ole ajatellut", hän nauraa.

Kyvyt esiin -finaalivoitto kaksivuotiaan Oh Boy FG:n kanssa.
Kyvyt esiin -finaalivoitto kaksivuotiaan Oh Boy FG:n kanssa. Kuva: Leena Alerini
Saara Flekanderin uudet kuviot: "Nyt katsotaan mihin asti on mahdollista kehittyä ratsastajana"
Kyvyt esiin finaalista tuli Passion for Dressagen juhlaa: "Mitä parempi laatu ja enemmän kykyä, sitä vähemmän tarvitaan kilometrejä", summaa Stella Hagelstam
Saara Flekanderin uudet kuviot: "Nyt katsotaan mihin asti on mahdollista kehittyä ratsastajana"
Kouluprojektista tuli rento ja itsevarma esteprojekti: "Ei tässä mitään jalostussuunnitelmaa ollut", kertoo Kyvyt esiin -finaalivoittaja San Manuelin kasvattaja-omistaja
Saara Flekanderin uudet kuviot: "Nyt katsotaan mihin asti on mahdollista kehittyä ratsastajana"
"Maastoesteitä niiden olla pitää!" kuittaa pitkään laatuarvosteluvoittajansa ostoa empinyt Jaana Pulkkinen
Saara Flekanderin uudet kuviot: "Nyt katsotaan mihin asti on mahdollista kehittyä ratsastajana"
Melinda Ignatius matkalla kohti kansainvälistä GP:tä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi