Veikko Heikkilä
Veikko HeikkiläSuomenratsut ry:n arkisto

Illien nopeuden takana on Veikko Heikkilä

Sanna Illin oman systeemin perustana ovat jo edesmenneen Veikko Heikkilän opetukset.
Julkaistu

Heikkilä valmensi Sanna Illiä toistakymmentä vuotta, ja sen lisäksi oppeja on tullut hevosalan kouluista ja viime vuosina Kari Nevalalta ja hollantilaiselta Ad van de Weteringiltä.

Kun harjoiteltiin uusinnan ratsastamista, jätettiin joku askel pois tai käännyttiin esteen edestä, mutta oli mietitty, kuinka sen tekee.

Sanna Illi oppi Veikko Heikkilältä, että voittava nopeus ei tule kaahaamalla

”Se, mitä Veikolta olen oppinut, ovat ennen muuta suunnitelmallisuus ja toistot. Ratsastajalla pitää olla suunnitelma, ja asioita pitää toistaa, kunnes ne tulevat selkärangasta”, hän sanoo.

Veikko Heikkilän peruja on sekin, että Illit ovat nopeita – niin nopeita, että heidän ei täydy hätäillä.

Sanna Illi vastustaa vahvasti sääntöä, joka kieltää aikaratsastuksen pienissä luokissa, ja se on perua Heikkilältä, joka oli siistin ja nopean uusintaratsastuksen mestari ja joka myös opetti kaikille oppilailleen uusinnan ratsastamista.

Illi painottaa, että ajan ratsastaminen on eri asia kuin kaahaaminen.

”Mä olen sitä mieltä, että meillä ei ole koskaan kaahattu. Jone ja Sani eivät ole kaahanneet, vaan ratsastaneet suunnitelman mukaan. Kun Veikko kävi meillä, aina ekana päivänä tehtiin kavalettityötä ja linjoja, toisena päivänä hypättiin rata ja siihen kuuluivat loppuun uusintatiet. Ratapäivänäkään ei hypätty korkeita vaan se oli teiden ratsastamista. Kun harjoiteltiin uusinnan ratsastamista, jätettiin joku askel pois tai käännyttiin esteen edestä, mutta oli mietitty, kuinka sen tekee. Kun näin on harjoiteltu pienestä asti samalla lailla, ei ole mikään juttu ratsastaa uusintaa”, Illi selittää.

Nevala ja van de Wetering

Jone ja Sani eivät ehtineet itse valmentautua Heikkilän kanssa, vaan heidän valmentajiaan ovat äidin lisäksi Kari Nevala ja Ad van de Wetering.

Nevala on näyttänyt itseluottamuksen merkityksen.  

”Karin tunnilla tulee tunne, että mä osaan tämän. Sä olet ihan maailmanmestari, kun olet hänen tunnillaan”, Illi kuvaa.

Itseluottamusta on mietittävä valmennettaessa joko kohdassa. Illi kertoo, että ratojen jälkeen hän itse on asiassa systemaattinen: huonomman radan jälkeen hän kiinnittää huomion radalla menneeseen hyvään kohtaan, mutta silloin, kun ratsastaja tulee radalta oikein tyytyväisenä, hän mainitsee parannuskohdat.

”Jone kyllä on nyt huomannut sen. Hän kysyi, että mikä sua vaivaa, kun kehut aina silloin, kun ratsastan aivan paskasti. Mutta se on psykologiaa”, Illi paljastaa.

Kansainvälistä meininkiä

Ad van de Wetering taas tuo tekemiseen positiivisuutta, luottamusta ja kansainvälistä meininkiä, jossa on ajatus ratsastuksesta eteenpäin rytmissä.

”Ad on taitava opettamaan ratsastajan löytämään rytmin, jolloin esteiden nostaminen on helppoa. Hän on arvokas Suomen esteratsastukselle, jos haluamme kehittyä ja haluamme saada ratsastajia kv-radoille”, Sanna Illi painottaa.

Ad van de Wetering.
Ad van de Wetering.Kuva: Leena Alerini
Veikko Heikkilä
Sanna Illi vannoo toistojen ja itseluottamuksen nimiin
Veikko Heikkilä
Sanna Illi: Ilon pitää säilyä

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi