Jone Illi ja FWB-ruuna Celtas Quillian olivat terävinä Belgian Lierissä.
Jone Illi ja FWB-ruuna Celtas Quillian olivat terävinä Belgian Lierissä. Kuva: Anu Leppänen

Jone Illi ja Celtas Quillian 8. Lierin GP:ssä: "Vähän harmitti se toka puomi"

17-vuotias Jone Illi ratsasti tuulispäänä Azelhofin joulukisojen pääluokassa, kahden tähden 145 sentin grand prix'ssä.
Julkaistu

Suomalaisratsukko oli mukana 8 ratsukon uusinnassa, mutta kaksi pudotusta heitti uusinnan häntäpäähän. Aika 39,86, oli sen verran hyvä, että yhdellä pudotuksella sijoitus olisi ollut viides ja nollatuloksella kakkonen. Nollanollia luokassa saatiin kaksi.

Illi totesi, että suoritus oli "ihan ookoo". Ensimmäinen pudotus johtui hänen mukaansa siitä, että hevonen tuli turhan lähelle estettä, mutta toiselle ei oikeastaan ollut syytä.

"Se vähän harmitti", Illi sanoi.

Sijoittuneita 70 lähtijän mammuttiluokassa oli peräti 18. Illi otti 846 euroa palkintorahaa. Voittaja, Kanadan Lily Eliot ja Pesgo Adelheid Z saivat 7050 euron ykköspalkinnon.

"Jone tekee ihan uskomatonta työtä ja hevonen hyppää fantastisesti", totesi paikan päältä Lieristä valmentaja Ad van de Wetering, kun perusrata oli valmis.

"Vaikea GP ja ihan kunnon kokoinen", hän lisäsi. "Jone on aina nopea, mutta aina tarvitaan myös tuuria."

Illit lähtevät maanantaina kohti Suomea

"Mietittiin Mecheleniä, mutta monta syytä tekee sen, että kyllä me se skipataan. Esimerkiksi se, ettei saatu paluulippua laivaan”, Jone Illi päättää.

Tulokset täällä

Jone Illi ja FWB-ruuna Celtas Quillian olivat terävinä Belgian Lierissä.
Jone Illi kilparatsastamisesta Belgiassa: "Oikeastaan ainoa asia, jota haluan tehdä"

Aiheeseen liittyvää

No stories found.
logo
Hevosurheilu
www.hevosurheilu.fi