Maailmanranking 06/2026: Jone Illi lähestyy parhaana suomalaisena jatkavaa Anna-Julia Kontiota
Esteratsastuksen kesäkuun Longines-rankingissa on muutoksia vain vähän niin kärjen kuin suomalaistenkin osalta.
Kent Farrington jatkaa kärjessä, toisena jatkaa Richard Vogel ja Scott Brash on edelleen kolmantena. Erot ovat vielä selkeät, mutta lienee vain ajan kysymys, milloin Vogel ottaa kärkipaikan.
Viimeisen kahden kuukauden aikana Farrington ei ole voittanut yhtään isoa GP-luokkaa, vaikka voitti maailmacupin finaalin ja vielä viiden tähden GP:n huhtikuun lopulla Lexingtonissa.
Suurimman osan vuodesta kahdella mantereella kilpaileva Vogel puolestaan voitti Aachenin Rolex GP:n toukokuussa ja Spruce Meadowsin GP:n kesäkuussa. Molemmat viiden tähden kilpailuja, joiden voitosta saa aina 150 pistettä.
Listalla on nähtävissä myös ratsastajan kaikki rankingpisteiden arvoiset tulokset viimeisen 12 kuukauden ajalta. Farringtonilla on 92 tulosta ja Vogelilla peräti 114. Näistä tuloksista rankingiin huomioidaan 30 parasta.
On luonnollista, että pärjätäkseen rankinglistalla hyviä tuloksia tulee ylipäätään olla paljon. Jos tilannetta verrataan suomalaisratsastajiin, yhdelläkään ei ole edes 30:tä tulosta, jotka olisivat kerryttäneet rankingpisteitä.
Verrattuna koulu- ja kenttäratsastuksen rankingeihin, tilanne on epäreilu niille, joilla ei ole montaa GP-hevosta. Kaudella 2026 Farrington on voittanut tai sijoittunut neljän tai viiden tähden GP:ssä kolmella hevosella: Greyalla, Toulayinalla ja Descartes SR:llä. Vogelilla näitä hevosia on peräti neljä, joista menestynein on superori United Touch S.
Esteratsastuksen Longines-ranking kesäkuu 2026
(suluissa sijoitus toukokuun LR-listalla)
1. (1) Kent Farrington USA 3475 pistettä
2. (2) Richard Vogel GER 3382
3. (3) Scott Brash GBR 3221
4. (4) Ben Maher GBR 3141
5. (6) Shane Sweetham IRL 2930
6. (5) Gilles Thomas BEL 2859
7. (7) Nina Mallevaey FRA 2786
8. (11) Julien Epaillard FRA 2761
9. (12) Daniel Bluman ISR 2722
10. (8) Christian Kukuk GER 2693
NC-ratsastajat nousevat tasaisesti ylöspäin
Parhaana suomalaisena jatkaa Anna-Julia Kontio, jonka sijoitus putosi parikymmentä pykälää toukokuusta ja on nyt 461. Kesäkuussa hän ratsasti kolmanneksi kolmen tähden kisassa Opglabbeekissa 150-luokassa ja otti sijoituksen 145-luokasta, molemmat Jay Jay van het Mottelhovella. Näistä kertyi pisteitä 40 ja 5. Kaikkiaan Kontiolla on 22 tulosta Jay Jay´lla, sekä jo muille ratsastjille siirtyneillä Cayadinalla sekä Cornets Iberinolla.
Jone Illi jatkaa listalla tasaista nousuaan, nyt sijoitus 476. Kesäkuussa pisteitä tuli Drammenin kolmen tähden GP-luokasta, jossa hän sijoittui kahdeksanneksi Celtas Quillianilaan. Se toi 35 pistettä. Illillä on 14 tulosta, jotka ovat tulleet kolmella hevosella: Celtas Quillian, Chadera Rouge ja Caprivi.
Suomalaisista kolmantena on Annina Norström, joka myös teki pienen nousun sijalle 551. Drammenin GP:n toinen sija sekä nollarata nations cup -kisassa Fuzhoulla toivat pisteitä 70 ja 40. Kaikkiaan hänellä on 14 tulosta, jotka on tehty Fuzhoulla, Esquire Z:lla sekä Lazzaro Starilla.
Cascalinuksella Drammenin NC-kisassa tuplanollan tehnyt Niclas Aromaa teki jälleen ison harppauksen ylöspäin, sija 750 vaihtui sijaan 706. Hänellä on kahdeksan tulosta, jotka kaikki tehty Cascalinuksella.
Yhteensä 21 suomalaisratsastajaa on kerännyt Longines-rankingpisteitä.
Suomalaiskärki LR-rankingissa
461. (444) Anna-Julia Kontio 500 pistettä
476. (498) Jone Illi 485
551. (576) Annina Nordström 400
694. (710) Hugo Kogelnig 295
706. (750) Niclas Aromaa 290
1128. (1117) Anni Hjerpe 145
1355. (1067) Petra Heikkinen 100
1438. (1431) John Antell 90
1482. (1431) Aura Vasama 85
1632. (1622) Sanna Backlund 73
Miten pisteet lasketaan?
Esteratsastuksessa FEI Longines rankingissa huomioidaan aina 12 edellisen kuukauden aikana kerätyt pisteet niin, että huomioidaan aikajakson 30 parasta tulosta. Pisteitä saa alkaen kahden tähden kilpailuista 145-tasolla ja pistemääriin vaikuttavat kilpailun taso, luokan rahapalkinnon suuruus ja esimerkiksi missä päin maailmaa kilpailu järjestetään. Pisteitä saa myös nations cup -joukkuekilpailuista.

