Tim Price on nyt maailman ykkönen kenttäratsastuksessa. Kuva: FEI / Libby Law
Ratsastusuutiset

Maailmanranking 5/2026: Suomalaisilta vahva nousu kentän listalla, jossa kärki vaihtui pitkästä aikaa

Axel Lindberg tekee tasaista nousua kohti TOP100:aa listalla, jota hallitsee Iso-Britannia.

Fatima Mattila

Tänään julkistettiin kenttäratsastajien toukokuun maailmanranking, joka tarjosi pitkästä aikaa muutoksia kärjen osalta. Viimeiset 12 kuukautta kärkisijaa pitänyt britti Harry Meade sai väistää kolmannelle sijalle, kun kärkeen nousi selkeällä piste-erolla uusiseelantilainen Tim Price.

Price on napsinut kevään aikana hyviä sijoituksia viiden tähden tasolla sijoittumalla Vitalin kanssa Kentuckyssa neljännelle sijalle ja ollen Badmintonissa toinen Falcolla. Lisäksi lokakuun lopulla hän voitti Paussa Jarillolla ja oli neljäs hevosella Happy Boy. Paun pitkässä viidessä tähdessä hän kilpaili jopa kolmella hevosella, mutta vain kahden parhaan pisteet laskettiin mukaan rankingiin.

Rankingissa toiselle sijalle nousi keväällä Suomessa valmennusklinikan pitänyt, hallitseva Euroopan mestari Laura Collett, joka ohitti Meaden yhdellä pisteellä. Kuluvalla kisakaudella hän on kerännyt pisteitä vain Badmintonista, jossa hän oli sijalla 14. EM-ratsu on kuitenkin jälleen iskussa MM-kisoja ajatellen, sillä se on ottanut kärkisijoja neljän tähden tasolla.

Harry Meade oli Badmintonissa kolmas ja syksyllä viiden tähden Burghley´ssa hän otti sijat 3,4 ja 9, mutta pisteet riittivät nyt vain kolmanteen sijaan.

Vaikka Uusi-Seelanti otti kärkipaikan, top 10 -listalla puolet ratsastajista edustavat Iso-Britanniaa.

Maailmanranking kenttäratsastus toukokuu

(suluissa huhtikuun sijoitus)

1.(2) Tim Price NZL 525 pistettä

2. (3) Laura Collett GBR 486

3. (1) Harry Meade GBR 485

4. (4) Rosalin Canter GBR 448

5. (5) Boyd Martin USA 426

6. (9) Tom Jackson GBR 425

7. (7) Samantha Lissington NZL 404

8. (13) Benjamin Massie FRA 373

9. (6) Tom McEwen GBR 369

10. (10) Cosby Green USA 348

Axel Lindberg tekee nousua kenttäratsastusrankingissa.

MM-kisoihin tähtäävät suomalaiset nousussa

Suomalaiset tekivät vahvan nousun Sopotin neljän tähden kisassa kaksoisvoiton ottaneiden Axel Lindbergin ja Sanna Siltakorven voimin.

Lindberg nousi lähes sata pykälää sijalle 121, pisteitä hän on kerännyt 122. Sadan parhaan joukkoon nouseminen on enää pienestä kiinni, sillä tällä hetkellä sija 100 irtoaa pistein 138.

Sopotin kakkossijan lisäksi hän oli toinen  Strzegomin neljässä tähdessä lokakuussa, molemmat sijoitukset Quelle Bonnella. Rankingpisteitä näistä tuli 41 ja 38. Lisäksi hän keräsi pisteitä kahden tähden tasolla hevosilla Bonapartis ja Cascada.

Sopotin voiton ansiosta Siltakorpi nousi sijalta 231 sijalle 151. Voitostaan olympiaratsu Bofey Clickin kanssa hän sai rankingpisteitä 43. Pisteitä on tullut myös hevosella Buba D' Mues, joka sijoittui syksyllä nuorten hevosten MM-kilpailuissa kuudenneksi.

Suomalaiskärki maailmanrankingissa

127. (211) Axel Lindberg 122 pistettä

151. (231) Sanna Siltakorpi 107

466. (632) Anselmi Laiho 39

773. (1210) Lumi Joutsen 21

1061. (1044) Lotte Palmgren 14

19 suomalaisratsastajaa on kerännyt rankingpisteitä

Miten kenttäratsastuksen ranking muodostuu?

Kenttäratsastuksessa maailmanrankingiin huomioidaan edellisen 12 kuukauden kilpailut, mutta vain kuusi tulosta lasketaan mukaan. Kenttäratsastuksessa luokasta saatavien pisteiden määrään vaikuttaa sekä kilpailun taso ja pituus että osallistujamäärä. Jos osallistujia on vähemmän kuin 30, pistemäärästä saa vain 80 % ja alle 15 osallistujan luokasta 60 %.

Esimerkiksi viiden tähden kilpailusta voittaja saa pisteitä 111.